Projekti

Lokakuun viimeisiä viedään.

Päivät on menneet aikalailla oman projektin parissa, joko studiolla tai kirjastossa. Toi meidän koulun pääkirjasto vaan tuntuu olevan niin suosittu mesta, ettei sieltä tiettyihin aikoihin päivästä oikein löydä tilaa. Ihan sairasta.

Mulla oli alkuun vähän haastetta päättää, mitä mä oikein teen projektinani, kun vaihtoehtona oli ihan mitä vaan. Alkuun aattelin, että haluisin yhdistää siihen ainakin kirjontaa jollain uudella erikoisella tavalla mut sen lisäksi kaikki oli ihan auki. Yksi meidän laitoksen opettajista, David; meijän oma Tim Gunn, ehdotti, että sitä voi tehdä vaikka jotain abstraktiakin. Ja sitten olin kaksi päivää, että en mä nyt voi mitään abstraktia tehdä, kun enhän mä ymmärrä sitä alunalkujaankaan.

Mutta sitten mä päädyin googlailemaan erilaisia (enemmän ja vähemmän) abstrakteja epämääräisiä aiheita ja tunteita, jos joku vaikka inspaisi. Ja mä en todellakaan päätynyt tekemään mitään abstraktia, mutta mä löysin kaikkea mielenkiintoista mielipidettä ihmisten ja teknologian suhteesta ja etenkin mitä siitä seuraa jos ja kun teknologia tulee osaksi pukeutumista ja lopulta se on osa ihmiskehoa, ainakin ehkä jossain kaukaisessa tulevaisuudessa. 

Niin joo. Mä nyt sitten päädyin tekemään jotain todella futuristista, eli tekemään kokonaan uuden sovituksen Shakespearen Romeosta ja Juliasta sijoitettuna kaukaiseen tulevaisuuteen.

 Jos jotakuta kiinnostaa, niin Pinterest boardi löytyy tämän linkin takaa.

Niinkun mun luokkakaveri neiti A sanoi; "We're all becoming those weird art students that nobody gets..."

Oon siis käytännössä pari viikkoa seikkaillut tulevaisuudessa ja lukenut kaikenlaista hullua, mitä ihmiset ennustaa. En kyllästytä niillä teitä, mut voin sanoo, et mitä enemmän niitä oon lukenut, sitä pelottavammalta kaikki alkaa vaikuttaa.

Tässä tätä työpisteen nykyistä tilaa...

Vielä ei valitettavasti oo kovin kuvamateriaalia, sillä vasta viimeviikolla pääsin oikeasti todenteolla hommiin.... yllättävän kauan kestää keksiä ikioma tarpeeksi outo versio Romeosta ja Juliasta ja kirjoittaa se jotenkin ymmärrettävästi englanninkielellä... Parin päivän päästä pitääkin sitten jo olla jotain, mitä esitellä, joten ihan simona hommaa edessä. Huhhuh.

Tervetuloa korpihotelliin

Jooh.. täällä ollaan, korvessa, kivassa pienessä kopissa.

Kuka olisi uskonut, että 90-luku on vain 15 min taksimatkan päässä. Kutsukaa mua hemmotelluksi, mutta mä oon asunu toimivammassa 50-luvun remontoimattomassa yksiössä kuin tässä ruotsinlaivaa muistuttavassa "hotellissa".

Meijän käytävän seinät on oranssit!?! Mun huoneeni on pieni ja keltainen. Mut kaikki nää on ihan siedettäviä asioita.

Mut tää on aivan älytön paikka.

Ensinnäkin, lämmitys on päällä vain päivisin. Kyllä, JUURI SILLOIN KUN MINÄ EN OLE TÄÄLLÄ. Ja arvatkaa kuka sattuu asumaan siinä yhden hengen kopissa, jossa on kolme (ilmeisesti varsin heikosti eristettyä) ulkoseinää..? Kyllä, minä. Ja kyllä, se on mahdollista. Tervetuloa Britanniaan.

Haluatteko nähdä kuvan vessan lavuaaristani?

Kyllä, siinä on kaksi hanaa. Naamaa pestessä voit vasemmalla kädellä lapata kuumaa vettä vasemmalle poskelle, ja oikealla sitten jääkylmää oikealle poskelle. Kätevää.

Vessanpönttö on kuin moottoriveneen perämoottori, niin äänen kuin toimintansakin puolesta. Hetken saa veivata ennen kuin mitään tapahtuu.

Lattiat pitää niin kovaa ääntä, että tää on niin kuin eläisi valtavassa kerrossängyssä.

Jotain positiivista? Ihan kiva näköala. Sitä voi sitten iltasin tuijotella kolme kerrosta vaatetta päällä.

Ja kyllä, epäsuomalaisena kävin sanomassa, että anteeksi, mutta mun vessanpönttöni ei toimi ja vesi jäätyy öisin lasiin... ei, mitään ei tapahtunut.

Ja vielä kun jälleen kerran tottui elämään ihmisten kanssa, tää yksin oleminen on tosi outoa. Ei oo ketään, kenen kanssa katella NCIS:siä (niitä tulee joka ilta ainakin kolme kappaletta kanavalta nro. 31..!)

Toivottavasti teillä oli parempi maanantai.

Ainiin.. ihan asiasta kolmanteen. oltiin todellakin perjantaina kanadalaisen neiti A:n luona istumassa iltaa (kerroinko mä jo, että sillä on poikaystävä joka pelaa jääkiekkoa JA harrastaa hirvenmetsästystä... ei mee enää kanadalaisemmaksi). Illassa oli kaksi mainitsemisen arvoista asiaa:

Ensinnäkin,  me pelattiin eräänlaista Scrabblea, jossa muodostetaan sanoja. Englanniksi. Pituudella ei oo väliä, mutta kaikki omat kirjaimet pitää saada käytettyä. Ja mä jopa voitin yhden kierroksen. Minä! Niitten amerikanmaalaisten kanssa! Niimpä! Ja sanatkin oli yhtä laadukkaita. Taisi olla ainakin dick, ja sith ja crap. Ja kaikki kaksikirjaimiset me, if, at, on, ox ja ex (sain mun X:t käytettyä!)... mutta voitin.

Toisekseen, mut pistettiin syömään raakaa selleriä ja maapähkinävoita. Joo, nevö hööd ja joo, ei. Ei maistamisen arvoista.

Ensi kerralla mä voisinkin vähän esitellä näitä paikallisia maistamisen arvoisia herkkuja... ;)

Kuulumisia viime viikolta

Suuria iloja elämässä on, kun saa muuttaa yhden kerran sijasta kolmesti.

Toisin sanoen olo täällä ihanassa tilavassa huoneistohotellissa on perjantaina vaihtumassa toiseen hotelliin, sillä meitin uusin ja hieno asuntola ei ole vieläkään muuttovalmis.

No, en tiedä yllättikö tämä ketään. Pankissakin, kun jouduin tilannettani selittämään, virkailija vain kohautti hartioitaan ja sanoi, "Well, welcome to Britain."

Tätä muuttoa lukuunottamatta perjantait on ihan jees päiviä. Aamusta neulotaan neulekoneilla (Voin kuvitella, miten Strömsössä huidottaisiin niillä koneilla menemään, mutta me siellä pienessä komerossa... ei aivan niin sujuvasti.) ja illasta ollaan luokkakavereitten kanssa kokoonnuttu jonkun nurkkiin. Tänä perjantaina mennään kanadalaisen neiti A:n luokse. Hän asustaa mäenpäälle rakennetun hissittömän opiskelija-asuntolan viidennessä kerroksessa. Käytännöllisyys ennen kaikkea...

 Brother Domestic Knitting Machine, suoraan 80-luvulta.

 Harjoiteltiin nättiä reikäkuviota, kuten näkyy.

Me tosin löydettiin neiti A:n kanssa yhteinen puheenaihe. Uskokaa tai älkää, jääkiekko. Kanadalaiset on nimittäin aivan sekasin lätkästä. Kuten neiti A sanoi, "Finland and Canada are bound to meet in the World Cup." Sitä odotellessa. Kerroin, että meille ei oo lätkässä tärkeintä voitto, vaan ruotsalaisten häviö.

Meitä maistereita on niin vähän (4kpl), ja ollaan yleensä kaikki kolme tai neljä mukana niissä perehdytyksissä ja workshopeissa, joissa meidän ei välttämättä kuuluisi olla, joten tästä on muodostunut termi "Team Costume"

Esimerkiksi laser-leikkuri (joka on muuten siistein laite ikinä), meillä oli perehdytys sen käyttöön. Piirrettiin sitten vektorigrafiikalla huulet ja tehtiin teksti "Team Costume" ja leikattiin koko komeus neljään kertaan puulevyltä. Ja oltiin, että "Go Team Costume!" Me maisteriopiskelijat...

Sunnuntaina kävin kirpparilla, paikallisittain carboot sale.

Näyttää epäilyttävältä, kyllä. Se oli parkkihallissa. Mutta sanottakoon, että hintataso oli suomalaista edullisempi ja aivan hulluna oli myyjiä, vaikka ympäristö olikin aika karu. Tosin, täällä on kyllä semmoset tapposäät, että ulkokirppari olisi tuhoontuomittu. Mukaan tarttui lähinnä matskuja kouluhommia varten.

Sitten vähän kuvia koululla vierailleista kanoista.

Sympaattisia kavereita. En tiedä mistä oli kyse. Taideyliopistoilla ei aina tiedä, mitä päivä tuo tullessaan. (Osittain syynä on varmasti se, ettei kukaan lue sähköposteja...)

Arki

Tällaista mun arkeni on:

Kahvia ja tietokonetta studiolla.

Tänään oli vihdoin niin rauhallista, että kehtasin vaivihkaa napata kuvankin.

Me maisterit todellakin jaetaan työskentelytila neljännen vuoden opiskelijoiden kanssa (tai no, oikeestaan toiste päin... meidät on survottu nelosten kanssa samaan tilaan). Ykkösten studio on tuon kuvan taustalla näkyvän seinän takana ja käytävän toisella puolen on lasi-opiskelijat. Nelosten kanssa on kyllä ihan mukavaa, mutta hitto vie, kun ne tekee niin makeita juttuja!!

Meijän nurkka näyttää niitten kuvilla täytettyihin pöytiin nähden tosi säälittävältä...

Periaatteessa meidän opiskelu koostuu Studio-työskentelystä, eli oman projektin väsäämisestä, ja  Context studies -nimisestä kurssista, jolle kaikki ECA:n School of Design -maisterit osallistuu. Ei muuta. Context studies -kurssin sisältö on pääsääntöisesti erilaisiin tutkimusmetodeihin perehtymistä luentomuotoisesti (1h) ja sen perään on seminaari (1h), joka keskiviikkoaamu.

Kaikki vihaa keskiviikkoa... taideyliopisto, tiedättekö?  Taideaineissa ei tehdä syväluotaavaa tieteellistä tutkimusta. (Viime keskiviikon luennolla kerrottiin, että myös elokuvan katsominen voi olla tutkimuksen tekemistä. Sitä vaan pitää katsoa aktiivisesti ja analysoiden. Aamen to that!.)

Käytännössä me kuitenkin voidaan osallistua kaikille kivoille kursseille, kunhan siitä ei vaan kerro kellekään "ulkopuoliselle". Me vietetään esimerkiksi kaikki tiistait elävän mallin piirtämiskurssilla, ekaksi aamupäivä ykkösten kanssa, ja iltapäivä nelosten kanssa.

Meidän piirrustusopettaja on aivan loistava täti. Se on ihan varmasti alle kolmenkymmenen, toinen ohimo ajettu siilille ja sillä enemmän ja vähemmän sellaiset punk-henkiset vaatteet, ja se sanoo aina, että BE BOLD!!! Ja se on tosi innoissaan ja kiinnostunut siitä, mitä porukka tekee, mikä on pelottavaa, ja toisaalta aivan mahtavaa.

Ykkösten kanssa mennään enempi tekniikkapainotteisesti, esimerkiksi tällä viikolla sekoiteltiin akryyleillä ihonsävyjä. Mutta kun minä ja paikallinen luokkatoverini, kutsutaan häntä vaikka neiti S:ksi, mentiin viime viikolla tuhertamaan nelosten tunnille (missä siis työskennellään aikalailla itsenäisesti), tää punk-täti oli aivan fiilareissa näyttämässä meille, miten pastelleilla voi piirtää elävää mallia, tai kun mulla ei ollu juuri mitään mukana, se repi kaapista ison kasan puuvärejä ja oli silleen, että tee näin. Ja sit se näytti, miten puuväreillä voi tuhertaa elävää mallia. Oltiin neiti S:n kanssa ihan, että WOU.

Kuka ois arvannu, että mä osaan maalata!!

WTF? Tai piirtää naamoja!

Lisäksi me käydään joka toinen torstai kakkosten kanssa ATK-tunneilla. Viimeksi tehtiin kaikki samanlaista kollaasia ennalta määrätyistä kuvista... oli ihan mukava huomata, että en ollu kasvanut henkisesti senttiäkään, oltiin nimittäin neiti S:n kanssa samalla koneella (meitä on niin paljon, ettei kaikille riitä konetta pienessä PC-luokassa... kakkosia on varmaan kaksi kertaa enemmän kuin muita ikäluokkia puvustuspuolella) ja meillä oli kyllä aivan liian levotonta. Lähdettiin lopulta pikkusen etuajassa, mutta neiti S peri brittiläisenä neitinä kiitti kuitenkin opettajaa kauniisti hymyillen. Mietin jo, että kehtaanko mennä sinne uudestaan... mutta tänään saatiin kehuja siitä, kuinka kohteliaita oltiin oltu. Kiitos neiti S!

Tässä meidän kollaasi. Siinä meinasi lukea "SUVI SMELLS!!"

Huomenna on sitten taas neulontatyöpaja!