Holyrood Park

Jos joku kysyisi, millanen sää täällä yleensä on niin voisin kuvailla sitä seuraavasti:

Yleensä sataa.
Jos ei sada kaatamalla, sataa vähän.
Jos ei sada, on pilvistä.
Jos on pilvistä, yleensä myös tuulee.
Jos ei tuule, on muuten vain kylmä.
Ja jos ei sada, tuule tai ole pilvistä... hetki sitten on varmasti satanu.
Ja jos asia on näin, sulla on luultavasti aivan liikaa vaatetta päällä.

Mutta sitten kerran kahdessa kuukaudessa on tällainen päivä:

Pitipä siis lähteä tekemään sunnuntailenkki Holyrood Parkkiin, joka on käytännössä melkein meidän takapihalla. Aikamoinen kiipeäminen, mutta näköala oli hulppea.

Näkymä etelään.

 Vieläkin korkeampia huippuja olisi löytynyt, mutta joo... ehkä joku toinen päivä.

 Näköalaa merelle päin.

Ja kohti Princess Streettiä ja New Townia.

Sisustusta sääntöjen puitteissa

Jos joku on joskus asunut Brittiläisissä opiskelijabokseissa niin tietää, että kaikenlainen sisustaminen on käytännössä kielletty.

Kuten aiemmin mainitsin meillä on semi-päheä kattoterde kämpän jatkeena ja eilen saivat toimistolta, jopa lähetettyä meille käytösohjeet parveketta koskien. Voisin tiivistää ne siihen, että kaikki on parvekkeella kielletty. Ei saa grillata, ei saa tuoda kalusteita, ei saa heitellä tavaraa alas, ei saa tupakoida, ei saa nousta kaiteelle, ei saa meluta... ja jos et tätä ymmärrä, joudut muuttamaan muualle.

Kiitos tästä infosta.

Me sitten vaikka seistään siellä hiljaa.

 Meidän karua kaupunkitunnelmaa huokuva terassimme syksyisessä illassa.

Huoneet on värien puolesta aika ankeita. Vai mitä sanotte mun siniharmaasta ilmotustaulusta, mustasta metallihetekasta tai harmaasta työtuolista? Voisin sanoa, että vanhainkodissakin on enemmän värejä kuin täällä. (Nojatuolin sain peitettyä Ikean huovalla, mutta eipä hirveästi auttanut..)
Olisin ostanut värikkäämmän pussilakanan, mutta ne oli aivan hullun hintaisia. Oli vähän kuin Vantaan Ikean hinnat käännettynä suoraan punniksi ja viisi puntaa vielä päälle..!

 Viehättävä ja tunnelmallinen huone opiskeluun.

Ja kuten sanoin... mitään ei saa tehdä. Ei julisteita seinille blaa blaa blaa. Kärsi.

Eniten mua kuitenkin ahdisti iso ilmoitustaulu, koska sitä joutuu koneella ollessa kyyläämään kyllästymiseen asti. Kävin siis meidän pienessä epäilyttävässä kangaskaupassa Clerk Streetillä ja löysin sieltä tällaisen retrompaakin retromman maailmankartta-puuvillan.

Ja neulasin sen ilmoitustauluun.

Ei nyt ehkä ole nappivalinta tavoitteisiin nähden (tuoda väriä... tiedättekö..?) mutta tavallaan diggaan. Jos kurkkaatte tarkemmin noita mantereita isosta kuvasta niin hei... Etelä-Amerikka ja Australia ei olekaan niin kaukana kuin usein kuvitellaan!

Tykkään kyllä lopputuloksesta enemmän kuin odotin. Ja ehkä tästä voi sitten myöhemmin värkkäillä jotain muuta. :)

Nauttikaa auringonlaskusta rakennustyömaan taakse. Kuvattu tietenkin meidän terdeltä...

Kuopio vs. Edinburgh

Joo. Ennen tänne tuloa vietin aikalailla neljä vuotta Kuopiossa opiskellessa. Oon viime aikoina huomannut, että näillä kahdella kaupungilla, Edinburghilla ja Kuopiolla, on yllättävän paljon yhteistä.

Ensinnäkin, molemmissa paikoissa puhetyyli on sen verran erikoinen, että jos keskustelukumppani puhuu vahvasti murtaen, ainoa selviytymiskeino on odottaa jonkinlaista avainsanaa, jonka ymmärtää. Sitten tietää mistä puhutaan.

Toisekseen, molempien kaupunkien keskelle on rakennettu jotain, joka hankaloittaa liikkumista paikasta A paikkaan B. Kuopiossa, mitä ikinä teitkään, aina se oli torin toisella puolen. No mikä siinä torissa oli niin ihmeellistä? Se oli kaikki ne neljä vuotta yksi iso rakennustyömaa, joka täytyi kiertää. Täällä homma on vedetty astetta pidemmälle.... kaupungin keskellä on halvatun iso mäki. Ja sen päällä linna. Ja se on oikeasti niin hiton iso mäki, että on nopeampaa kiertää kuin mennä yli... niinkun matkan puolesta.

Kolmanneksi... tästä kaupungista löytyy aikalailla yhtä monta laadukasta kangaskauppaa kuin Kuopiosta. Niiden laskemiseen ei tarvita yhtäkään sormea.

Miten tämä liittyy mihinkään...?

No, kävin tiistaina pikaisella shoppailureissulla Lontoossa. Kankaita, tiedättekö. Matka-aikoja ajatellen, Edinburgh-Lontoo vie junalla melkolailla tasantarkkaan yhtä kauan kuin Kuopio-Helsinki. Neljä tuntia. Tosin junareissu olisi tullut niin tuhottoman kalliiksi (kuten Helsinki-Kuopio väli), että kaikki köyhät on pakotettu lentämään (tai ottamaan seitsemän tunnin bussi)...

Lensin siis Lontooseen Ryanairilla. (Arvatkaa lähtikö lentokenttäbussi sen helkutin mäen toiselta puolen... KYLLÄ.) Olin aika järkyttynyt, että Ryanairin koneet näyttää sisältä ihan pikaruokaravintoloilta. Turvakortit on teipattu selkänojiin (just in case obviously...) ja ootteko sattuneet huomaamaan, että jos kone tippuu silmälasit, korut, kengät ja jopa tekohampaat pitää ottaa pois..? Kaikkea sitä.

Nauttikaa näistä kahdesta turistikuvasta. Keskityin Lontoossa olennaiseen eli könysin kangaskauppoja läpi lähes koko päivän, joten kamera jäi repun pohjalle. Mutta voitte kuvitella sellaisia pieniä kapeita puoteja täynnä kangaspakkoja sikin sokin.

Oxford Streetin päheitä jouluvaloja... joku päivä teen tänne koosteen telkkarin joulumainoksista, sillä ne on aikalailla tätä kokoluokkaa.

Service information Godhawk Roadin metroasemalla.

Voitteko uskoa, että Lontoossa on kaksi katua, joiden varrella on enemmän kangaskauppoja kuin koko Suomessa...? Ja, että yhdenkään kaupan  nimi, ei ollut Eurokangas. Niimpä, olin aivan yhtä hämmästynyt. Meininki näistä kahdesta kadusta halvemmalla, Goldhawk Roadilla, oli melkolailla sellaista basaarimaista. Kankaitten laatu oli kohtalaista (lue kymmenen kertaa monipuolisempaa kuin Eurokankaassa), intialaiset miesmyyjät keksivät päästään hintoja ja sitten piti tinkailla. Mulla meni about 100 puntaa reiluun kymmeneen metriin kangasta, mutta ostelinkin kaikkea outoa. Palataan tähän joskus myöhemmin.


Keskiviikkoisin meillä on aina se tylsä luentokurssi. No, nyt keskiviikkona meillä oli luennon sijasta showcase. Piti siis tehdä juliste ja myyntipuhe omasta projektista ja siten kuljettiin vuoronperää ympyrää kuuntelemassa muiden puheita ja vastaavasti esiteltiin sitten omaa proggista. Tähän siis osallistuivat kaikki postgrad-opiskelijat (jotka sinä aamuna jaksoivat herätä).

Ei ole taaskaan kuvia, mutta ei me puvustusopiskelijat mitään julisteita tehty. Kun ei meidän työssä tehdä julisteita. Meillä oli vaan kansiot ja piirrustukset messissä. Oli aivan hiton puuduttavaa toistaa puolen tunnin ajan samaa mantraa kymmenelle ihmiselle. (Palataan ehkä tähän puvustusprojektiin ja sen edistymiseen joskus myöhemmin... kun se edistyy oikeasti, vaikka.) Kun oli mun vuoroni lähteä kiertämään, eksyin vahingossa tila- ja sisustusarkkitehtien huoneeseen.... se oli varsinainen kirjallisten kyselyiden helvetti... jokaisella oli jokin kysely, johon täytyi vastata.

Mielenkiintoista siellä oli, että kaikki opiskelijat suunnittelivat uutta käyttötarkoitusta samaan isoon julkiseen rakennukseen. Erityisesti mieleen jäi eräs intialainen tyttö, joka halusi tehdä pytingistä kaikelle kansalle avoimen meditaatiotilan. Hän erittäin fanaattisesti selitti "shakroista" ja miten ne vaikuttivat henkiseen hyvinvointiin. Hänelläkin oli tietenkin kysely, jossa käytännössä kyseltiin millaisista kaikista vaivoista vastaaja on kärsinyt...  ahdistus, stressi, päänsärky, väsymys... kaikki on viallisten "shakrojen" syytä. Tietenkin.

Ja loppuviikko menikin sitten ihan mukavasti, kunnes meiltä katkesi lämmöt kämpiltä torstaina. Kukaan ei tietenkään ehtinyt tulla niitä perjantaina fiksaamaan (ja kun tämä nyt ei ollut "emergency" niin hittoako niitä lämpöjä kukaan tulee viikonloppuna korjaamaan), joten oltiin sitten täysi vaatesetti päällä koko viikonloppu, kunnon pultsari look. Oli aivan helvetin kylmä. Sormet kohmeessa  näpyteltiin kouluhommia ja kirottiin.

Shakrat meni kyllä niin maan vinoon, että en usko, että ne tulee suoristumaan vähään aikaan.

Ja kun maanantaina ketään ei kuulunut, soitin service deskiin ja saatiin huoltomies... mukava herra, ei siinä mitään. Sanaakaan en ymmärrä, mitä hän selittää, mutta ne avainsanat, muistatteko... epäilen, ettei missään muussa maassa osata tehdä yhtä lämmityksen korjaamista niin monimutkaiseksi kuin täällä. Pitkä tarina... ei avata sitä nyt.

Ratkesiko lämmitysongelma? Ei. Se vaati vielä yhden vihaisen sähköpostin. Oli kyllä ehdottomasti vuoden v-mäisin maanantai. Mutta ehkä tämä viikko tästä.

Holyrood

Me päästiin tuossa ennen Halloweeniä vihdoin muuttamaan tänne upo-uuteen asuntolaan Holyroodin kaupunginosaan ja siis tää on aivan sairaan pähee...!

Itse huoneet on aika peruskauraa sänkyineen päivineen, mutta me ollaan ylimmässä kerroksessa ja meillä on kattoterassi..! Ja isot ikkunat! Ja ihan oikea uuni! Ja telkkari, johon pystyy virittämään Netflixin! Ja toi isoin turistikatu on vaan viiden minuutin kävelymatkan päässä!

Oon oikeesti edelleenkin fiilareissa.

Ankea huoneeni.

 Kauniin punainen eteiskäytävä.

Keittiö.

 

Keittiöstä avautuva näkymä ja meijän terassi...!

On tässä rakennuksessa tietysti myös koomisia puolia, kuten kaikissa uusissa (tuli perseenalla rakennetuissa) taloissa. Huoneet on vahingossa numeroitu väärinpäin (mulle oli alunperin merkitty huone 5, mutta jännittävää kyllä, avaimella pääsee vain huoneeseen numero 1). Toisessa meidän vessoista ei lämmitykset pelitä ja lukkokin on asennettu niin, että se näyttää punaista, kun vessa on vapaana ja vihreää kun ovi on lukossa.

Meillä on muuten rakennustyömaa tossa ikkunan ulkopuolella. Tuo semmosta mukavaa pientä tunnelmaa, kun ei ole ikinä hiljaista, sunnuntaita lukuunottamatta...

Näkymä satamaan päin.

Sitten on niitä vähemmän koomisia puolia, jotka liittyy huippuunsa hiottuun brittiläiseen postinumerosysteemiin. Jokaisella talolla on nimittäin käytännössä oma postinumero. Jos vaikka tilaat Amazonista kirjan tai Pizza Hutista netin kautta pizzaa, syötät vain postinumeron; tietokone hoitaa loput. Se tietää, missä sä asut.

Paitsi jos asut uudessa rakennuksessa. Sillon tarina menee niin, että kone alkaa huutaa, että "INVALID POSTCODE! ENTER CORRECT POSTCODE!" Ja sä huudat sille ääneen, että "KYLLÄ TÄMÄ POSTIKOODI ON ##### OLEMASSA!" Ja kone sanoo "ENTER VALID POSTCODE!" Ja sä huudat, että "KUN EN MÄ VOI KUN MÄ ASUN TÄSSÄ OSOITTEESSA!"

Ja sitten ollaan ilman pizzaa. Tai tilaat sen puhelimitse. Tosin pizzakuski melko varmasti eksyy... kokemusta on.

Jotenkin kuvaavaa on myös se, että meillä oli tänään palohälytys (olin just tullut lenkiltä ja onneksi en ollu ehtiny vielä suihkuun). Sitten me seistä törrötettiin ulkona kadunkulmassa, palohälyyttimet piippaa, paloauto tulee sireenit ulvoen... ja se ajaa hirveetä kyytiä koko pytingin ohi.

Kyllä, jopa palomiesten tilaaminen tähän osoitteeseen on siis mahdotonta.


Halloweenikin ehti jo mennä. Täällä porukka oli selkeästi ihan liekeissä tästä kansainvälisestä naamiaispäivästä. Meillä oli ihan huippuhauskaa, sillä pääsin neiti S:n ja sen ystävien kanssa pelaamaan Laser Questia. Tiiättekö? Kuten Mega Zone Jumbossa? (Ennen Kampin "superalkon" paikalla oli samanlainen..? Eikö?) Juostaan pimeässä sokelossa vilkkuva liivi päällä laserpyssyjen kanssa ja kerätään pisteitä ampumalla muita..?

Mä päätin pukeutua vamppyyriksi, vähän niin kuin TrueBlodin Pamelan tyyliin, joten siitä tuli ehkä vähän semmonen tahattoman hutsu kokonaisuus. Olkaa siis iloisia, ettei tästä Laser Questista jäänyt mitään kuvamateriaalia...

Tässä kadulla, jolla asun, on paljon pubeja ja yökerhoja tuonne kaupungin suuntaan mentäessä, joten kun puolen yön jälkeen kävelin kotia kohti, siellä oli aikamoinen meno päällä. Voisin sanoa, etten nähnyt ketään, joka olisi pukeutunut normaaleihin vaatteisiin. Ja mitä typerämpi asu, sen parempi, semmoinen fiilis Halloweenista jäi. Mä en voi ees kuvitella, että Suomessa aikuinen mies pistäisi leopardikuvioisen potkupuvun päälleen ja lähtisi baariin... mutta hei, täällä näin illan ja yön aikana ainakin kymmenen aikuista miestä kissa-aiheisessa potkupuvussa. Yhdessä baarissa oli kaksi tyyppiä, jotka oli pukeutuneet tetris-palikoiksi. Niimpä.

Onhan meillä Suomessa vappu, mutta... en mä tiedä, voiko aikuiset miehet silloinkaan pukeutua potkupukuihin, ilman, että niitä katsotaan vähän oudosti. Eikö ole melko surullista?

Projekti

Lokakuun viimeisiä viedään.

Päivät on menneet aikalailla oman projektin parissa, joko studiolla tai kirjastossa. Toi meidän koulun pääkirjasto vaan tuntuu olevan niin suosittu mesta, ettei sieltä tiettyihin aikoihin päivästä oikein löydä tilaa. Ihan sairasta.

Mulla oli alkuun vähän haastetta päättää, mitä mä oikein teen projektinani, kun vaihtoehtona oli ihan mitä vaan. Alkuun aattelin, että haluisin yhdistää siihen ainakin kirjontaa jollain uudella erikoisella tavalla mut sen lisäksi kaikki oli ihan auki. Yksi meidän laitoksen opettajista, David; meijän oma Tim Gunn, ehdotti, että sitä voi tehdä vaikka jotain abstraktiakin. Ja sitten olin kaksi päivää, että en mä nyt voi mitään abstraktia tehdä, kun enhän mä ymmärrä sitä alunalkujaankaan.

Mutta sitten mä päädyin googlailemaan erilaisia (enemmän ja vähemmän) abstrakteja epämääräisiä aiheita ja tunteita, jos joku vaikka inspaisi. Ja mä en todellakaan päätynyt tekemään mitään abstraktia, mutta mä löysin kaikkea mielenkiintoista mielipidettä ihmisten ja teknologian suhteesta ja etenkin mitä siitä seuraa jos ja kun teknologia tulee osaksi pukeutumista ja lopulta se on osa ihmiskehoa, ainakin ehkä jossain kaukaisessa tulevaisuudessa. 

Niin joo. Mä nyt sitten päädyin tekemään jotain todella futuristista, eli tekemään kokonaan uuden sovituksen Shakespearen Romeosta ja Juliasta sijoitettuna kaukaiseen tulevaisuuteen.

 Jos jotakuta kiinnostaa, niin Pinterest boardi löytyy tämän linkin takaa.

Niinkun mun luokkakaveri neiti A sanoi; "We're all becoming those weird art students that nobody gets..."

Oon siis käytännössä pari viikkoa seikkaillut tulevaisuudessa ja lukenut kaikenlaista hullua, mitä ihmiset ennustaa. En kyllästytä niillä teitä, mut voin sanoo, et mitä enemmän niitä oon lukenut, sitä pelottavammalta kaikki alkaa vaikuttaa.

Tässä tätä työpisteen nykyistä tilaa...

Vielä ei valitettavasti oo kovin kuvamateriaalia, sillä vasta viimeviikolla pääsin oikeasti todenteolla hommiin.... yllättävän kauan kestää keksiä ikioma tarpeeksi outo versio Romeosta ja Juliasta ja kirjoittaa se jotenkin ymmärrettävästi englanninkielellä... Parin päivän päästä pitääkin sitten jo olla jotain, mitä esitellä, joten ihan simona hommaa edessä. Huhhuh.

Tervetuloa korpihotelliin

Jooh.. täällä ollaan, korvessa, kivassa pienessä kopissa.

Kuka olisi uskonut, että 90-luku on vain 15 min taksimatkan päässä. Kutsukaa mua hemmotelluksi, mutta mä oon asunu toimivammassa 50-luvun remontoimattomassa yksiössä kuin tässä ruotsinlaivaa muistuttavassa "hotellissa".

Meijän käytävän seinät on oranssit!?! Mun huoneeni on pieni ja keltainen. Mut kaikki nää on ihan siedettäviä asioita.

Mut tää on aivan älytön paikka.

Ensinnäkin, lämmitys on päällä vain päivisin. Kyllä, JUURI SILLOIN KUN MINÄ EN OLE TÄÄLLÄ. Ja arvatkaa kuka sattuu asumaan siinä yhden hengen kopissa, jossa on kolme (ilmeisesti varsin heikosti eristettyä) ulkoseinää..? Kyllä, minä. Ja kyllä, se on mahdollista. Tervetuloa Britanniaan.

Haluatteko nähdä kuvan vessan lavuaaristani?

Kyllä, siinä on kaksi hanaa. Naamaa pestessä voit vasemmalla kädellä lapata kuumaa vettä vasemmalle poskelle, ja oikealla sitten jääkylmää oikealle poskelle. Kätevää.

Vessanpönttö on kuin moottoriveneen perämoottori, niin äänen kuin toimintansakin puolesta. Hetken saa veivata ennen kuin mitään tapahtuu.

Lattiat pitää niin kovaa ääntä, että tää on niin kuin eläisi valtavassa kerrossängyssä.

Jotain positiivista? Ihan kiva näköala. Sitä voi sitten iltasin tuijotella kolme kerrosta vaatetta päällä.

Ja kyllä, epäsuomalaisena kävin sanomassa, että anteeksi, mutta mun vessanpönttöni ei toimi ja vesi jäätyy öisin lasiin... ei, mitään ei tapahtunut.

Ja vielä kun jälleen kerran tottui elämään ihmisten kanssa, tää yksin oleminen on tosi outoa. Ei oo ketään, kenen kanssa katella NCIS:siä (niitä tulee joka ilta ainakin kolme kappaletta kanavalta nro. 31..!)

Toivottavasti teillä oli parempi maanantai.

Ainiin.. ihan asiasta kolmanteen. oltiin todellakin perjantaina kanadalaisen neiti A:n luona istumassa iltaa (kerroinko mä jo, että sillä on poikaystävä joka pelaa jääkiekkoa JA harrastaa hirvenmetsästystä... ei mee enää kanadalaisemmaksi). Illassa oli kaksi mainitsemisen arvoista asiaa:

Ensinnäkin,  me pelattiin eräänlaista Scrabblea, jossa muodostetaan sanoja. Englanniksi. Pituudella ei oo väliä, mutta kaikki omat kirjaimet pitää saada käytettyä. Ja mä jopa voitin yhden kierroksen. Minä! Niitten amerikanmaalaisten kanssa! Niimpä! Ja sanatkin oli yhtä laadukkaita. Taisi olla ainakin dick, ja sith ja crap. Ja kaikki kaksikirjaimiset me, if, at, on, ox ja ex (sain mun X:t käytettyä!)... mutta voitin.

Toisekseen, mut pistettiin syömään raakaa selleriä ja maapähkinävoita. Joo, nevö hööd ja joo, ei. Ei maistamisen arvoista.

Ensi kerralla mä voisinkin vähän esitellä näitä paikallisia maistamisen arvoisia herkkuja... ;)

Kuulumisia viime viikolta

Suuria iloja elämässä on, kun saa muuttaa yhden kerran sijasta kolmesti.

Toisin sanoen olo täällä ihanassa tilavassa huoneistohotellissa on perjantaina vaihtumassa toiseen hotelliin, sillä meitin uusin ja hieno asuntola ei ole vieläkään muuttovalmis.

No, en tiedä yllättikö tämä ketään. Pankissakin, kun jouduin tilannettani selittämään, virkailija vain kohautti hartioitaan ja sanoi, "Well, welcome to Britain."

Tätä muuttoa lukuunottamatta perjantait on ihan jees päiviä. Aamusta neulotaan neulekoneilla (Voin kuvitella, miten Strömsössä huidottaisiin niillä koneilla menemään, mutta me siellä pienessä komerossa... ei aivan niin sujuvasti.) ja illasta ollaan luokkakavereitten kanssa kokoonnuttu jonkun nurkkiin. Tänä perjantaina mennään kanadalaisen neiti A:n luokse. Hän asustaa mäenpäälle rakennetun hissittömän opiskelija-asuntolan viidennessä kerroksessa. Käytännöllisyys ennen kaikkea...

 Brother Domestic Knitting Machine, suoraan 80-luvulta.

 Harjoiteltiin nättiä reikäkuviota, kuten näkyy.

Me tosin löydettiin neiti A:n kanssa yhteinen puheenaihe. Uskokaa tai älkää, jääkiekko. Kanadalaiset on nimittäin aivan sekasin lätkästä. Kuten neiti A sanoi, "Finland and Canada are bound to meet in the World Cup." Sitä odotellessa. Kerroin, että meille ei oo lätkässä tärkeintä voitto, vaan ruotsalaisten häviö.

Meitä maistereita on niin vähän (4kpl), ja ollaan yleensä kaikki kolme tai neljä mukana niissä perehdytyksissä ja workshopeissa, joissa meidän ei välttämättä kuuluisi olla, joten tästä on muodostunut termi "Team Costume"

Esimerkiksi laser-leikkuri (joka on muuten siistein laite ikinä), meillä oli perehdytys sen käyttöön. Piirrettiin sitten vektorigrafiikalla huulet ja tehtiin teksti "Team Costume" ja leikattiin koko komeus neljään kertaan puulevyltä. Ja oltiin, että "Go Team Costume!" Me maisteriopiskelijat...

Sunnuntaina kävin kirpparilla, paikallisittain carboot sale.

Näyttää epäilyttävältä, kyllä. Se oli parkkihallissa. Mutta sanottakoon, että hintataso oli suomalaista edullisempi ja aivan hulluna oli myyjiä, vaikka ympäristö olikin aika karu. Tosin, täällä on kyllä semmoset tapposäät, että ulkokirppari olisi tuhoontuomittu. Mukaan tarttui lähinnä matskuja kouluhommia varten.

Sitten vähän kuvia koululla vierailleista kanoista.

Sympaattisia kavereita. En tiedä mistä oli kyse. Taideyliopistoilla ei aina tiedä, mitä päivä tuo tullessaan. (Osittain syynä on varmasti se, ettei kukaan lue sähköposteja...)

Arki

Tällaista mun arkeni on:

Kahvia ja tietokonetta studiolla.

Tänään oli vihdoin niin rauhallista, että kehtasin vaivihkaa napata kuvankin.

Me maisterit todellakin jaetaan työskentelytila neljännen vuoden opiskelijoiden kanssa (tai no, oikeestaan toiste päin... meidät on survottu nelosten kanssa samaan tilaan). Ykkösten studio on tuon kuvan taustalla näkyvän seinän takana ja käytävän toisella puolen on lasi-opiskelijat. Nelosten kanssa on kyllä ihan mukavaa, mutta hitto vie, kun ne tekee niin makeita juttuja!!

Meijän nurkka näyttää niitten kuvilla täytettyihin pöytiin nähden tosi säälittävältä...

Periaatteessa meidän opiskelu koostuu Studio-työskentelystä, eli oman projektin väsäämisestä, ja  Context studies -nimisestä kurssista, jolle kaikki ECA:n School of Design -maisterit osallistuu. Ei muuta. Context studies -kurssin sisältö on pääsääntöisesti erilaisiin tutkimusmetodeihin perehtymistä luentomuotoisesti (1h) ja sen perään on seminaari (1h), joka keskiviikkoaamu.

Kaikki vihaa keskiviikkoa... taideyliopisto, tiedättekö?  Taideaineissa ei tehdä syväluotaavaa tieteellistä tutkimusta. (Viime keskiviikon luennolla kerrottiin, että myös elokuvan katsominen voi olla tutkimuksen tekemistä. Sitä vaan pitää katsoa aktiivisesti ja analysoiden. Aamen to that!.)

Käytännössä me kuitenkin voidaan osallistua kaikille kivoille kursseille, kunhan siitä ei vaan kerro kellekään "ulkopuoliselle". Me vietetään esimerkiksi kaikki tiistait elävän mallin piirtämiskurssilla, ekaksi aamupäivä ykkösten kanssa, ja iltapäivä nelosten kanssa.

Meidän piirrustusopettaja on aivan loistava täti. Se on ihan varmasti alle kolmenkymmenen, toinen ohimo ajettu siilille ja sillä enemmän ja vähemmän sellaiset punk-henkiset vaatteet, ja se sanoo aina, että BE BOLD!!! Ja se on tosi innoissaan ja kiinnostunut siitä, mitä porukka tekee, mikä on pelottavaa, ja toisaalta aivan mahtavaa.

Ykkösten kanssa mennään enempi tekniikkapainotteisesti, esimerkiksi tällä viikolla sekoiteltiin akryyleillä ihonsävyjä. Mutta kun minä ja paikallinen luokkatoverini, kutsutaan häntä vaikka neiti S:ksi, mentiin viime viikolla tuhertamaan nelosten tunnille (missä siis työskennellään aikalailla itsenäisesti), tää punk-täti oli aivan fiilareissa näyttämässä meille, miten pastelleilla voi piirtää elävää mallia, tai kun mulla ei ollu juuri mitään mukana, se repi kaapista ison kasan puuvärejä ja oli silleen, että tee näin. Ja sit se näytti, miten puuväreillä voi tuhertaa elävää mallia. Oltiin neiti S:n kanssa ihan, että WOU.

Kuka ois arvannu, että mä osaan maalata!!

WTF? Tai piirtää naamoja!

Lisäksi me käydään joka toinen torstai kakkosten kanssa ATK-tunneilla. Viimeksi tehtiin kaikki samanlaista kollaasia ennalta määrätyistä kuvista... oli ihan mukava huomata, että en ollu kasvanut henkisesti senttiäkään, oltiin nimittäin neiti S:n kanssa samalla koneella (meitä on niin paljon, ettei kaikille riitä konetta pienessä PC-luokassa... kakkosia on varmaan kaksi kertaa enemmän kuin muita ikäluokkia puvustuspuolella) ja meillä oli kyllä aivan liian levotonta. Lähdettiin lopulta pikkusen etuajassa, mutta neiti S peri brittiläisenä neitinä kiitti kuitenkin opettajaa kauniisti hymyillen. Mietin jo, että kehtaanko mennä sinne uudestaan... mutta tänään saatiin kehuja siitä, kuinka kohteliaita oltiin oltu. Kiitos neiti S!

Tässä meidän kollaasi. Siinä meinasi lukea "SUVI SMELLS!!"

Huomenna on sitten taas neulontatyöpaja!

Koulubunkkeri

Edinburghin yliopisto on levittäytynyt aikalailla ympäri kaupunkia, mutta mulla suurin osa ajasta kuluu täällä:

 Edinburgh College of Art, Hunter Building

Arkitehtuurin helmi, eikö olekin? Ulkopuolelta pytinki näyttää ihan bunkkerilta.

No... sisäpiha on hieman iisimpi. Mun vanha lukioni näytti samanlaiselta.

Sisäpihanäkymä.

Mutta sä et ole kokenut mitään ennen kuin pääset sisälle.

Sanotaan näin, että mä tiedän tarkalleen, mistä ovesta mun kannattaa mennä sisään ja mitkä portaat kiivetä ylös, jollon mulla ei kulu ylimäärästäkään sekunttia löytää meidän studiolle, joka siis on käytännössä (luokka)huone, jossa  mulla on oma pöytä työskentelyä varten. Me "maisterit" jaetaan meidän työskentelytila neljännen vuoden puvustusopiskelijoiden kanssa. (Ja musta on edelleenkin todella outoa... ja siistiä... että mulla on oma pöytä!)

Meidän tilat on (tietenkin) ylimmässä kerroksessa. En nyt aivan tarkkaan muista monesko kerros se on, tullaan siihen ehkä myöhemmin, mutta niitä portaita ja kerroksia on kyllä aivan hitosti. Mä laittaisin kuvan meidän studiosta, se näyttää aika siistiltä paikalta, koska kaikilla nelosilla on seinät täynnä inpis-kuvia ja piirroksia, mutta siellä on AINA joku työskentelemässä, enkä mä vaan valitettavasti kehtaa alkaa ainoona ulkomaalaisena turisteeraamaan kameran kanssa.

Hunter Building on sisältä semmonen sokkelo, että huhhuh. Voisi kuvitella, että L:n mallisessa rakennuksessa on semi helppo suunnistaa, mutta ai että. Nää käytävät vaan ei oo suoria ja loogisia. Ehkä mä vaan kuvittelen, että se rakennus on L:n mallinen! Ehkä se on oikeesti kahdeksan kulmainen, kuka tietää.

Ensimmäinen asia, joka tuo muutamia haasteita on tämä:

Q-kerros. Kertooko mitään? No ei joo kerro. Jos kellari olisi vaikka A-kerros, niin syntyis ehkä jonkinlainen logiikka, kaikki osaa aakosten alkupään. Mutta ei, kellari on N. Seuraava kerros on O. Ja niin edes päin. Jos siis jotain on paikassa Q14, täytyy ensin aloittaa laskemaan, monesko kirjain Q on N:stä, jotta löytää oikeaan kerrokseen. Ja se jälkeen pitää vielä juota käytäviä ees taas, ennen kuin löytää oikean luokan.

Ja ihan oikeasti, miten olisi vaikka jotain värikoodeja kerroksittain? Eikö? Taide- ja muotoiluopiskelijoilla on tunnetusti aivan loistava tilanhahmotus kyky.

 Käytävä.

 Palo-ovi ja käytävä.

 Käytävä.

Mä en ole edes varma, kuinka monta rappukäytävää pytingissä on. Oon aika varmasti eksyny ainakin neljään. Tai viiteen. Ehkä kahdesti samaan, kuka tietää. Ja kuten saatoitte ensimmäisestä kuvasta huomata, puoli koulua on remontissa, joten no... wonder what there is..?

Eniten perseestä oli kun "mun" ulko-oveni suljettiin toissapäivänä. Sen eteen roudattiin jostain nosturi (ja jos ollaan rehellisiä, se nosturi ei ollu lähelläkään koko ovea... mutta ilmeisesti täällä nosturien turva-alue on vähintään 50x50m, eli puoli pihaa, joten... ei ovea). Mulla kesti ainakin 10 minuuttia löytää tieni ulos. Mun piti käytännössä kävellä kellarin kautta päärakennukseen.

Toinen haastava "kohde" on Art Shop, josta saa siis kaikenlaisia taiteilutarvikkeita. Korostan, kaikenlaisia. Huh huh, näkisittepä. Mä en oo ihan varma, missä kerroksessa se sijaitsee. Ensin pitää löytää oikea portaikko. Ehkä helpointa on mennä meidän portaikkoa alas, sitten ruokalan läpi, sitten toista portaikkoa ylös... tai alas... en oo ihan varma kumpaan, ehkä joo alas. Pitää löytää punanen lasikäytävä(... jonka varrelta löytyy meidän koulun pubi .Se tosin ei valitettavasti oo auki päivisin, hirmu harmi) ja sit löytää oikeen portaikon, ehkä.

 Ruokala (josta saa käytännössä perusbrittiläistä ummetusruokaa)

Punainen lasikäytävä.

Koulun baari: Wee Red Bar (täällä kaikki ihan aikuisten oikeesti käyttää tota sanaa "wee" kun puhutaan pienistä asioista tai jutuista! Wee this and wee that.)

Koulun baarissa soitetaan (näköjään) myös ruotsalaista indie-poppia. Kuka olisi arvannut.

 Art Shopin porraskäytävä. Olet löytänyt perille!

On pikkusen eppaa, että taideopiskelijat saa olla päärakennuksessa. Se on ihan makee vanha pytinki.

Siellä on käytävät täynnä näitä patsaita (meillä oli health and safety -luento viime viikolla aiheesta mitä saa ja ei saa tehdä koulussa... voitte kuvitella, että se oli pitkä lista... huhhuh. Se alko kuvalla näistä patsaista. Mr. Healt and Safety (kuten hän halusi itseään kutsuttavan, tämä noin nelikymppinen mieshenkilö) sanoi, että vaikka täällä ihaillaankin näitä kädettömiä ja päättömiä hahmoja, tavoitteena olisi, ettei kukaan näyttäisi tältä valmistuessaan.)

Päärakennuksesta löytyy päheä näyttelyhalli.

Päärakennuksen julkisivu (joka aukeaa sisäpihalle)

Sitten tuossa kampuksella on vielä Evolution House. Se on kanssa aika pähee. Siellä on meidän kirjasto.

 Evolution House.